maanantai 27. toukokuuta 2013

Muutokset talopakettiin


Olisimme ehkä päässeet helpommalla tähän vaiheeseen saakka, jos olisimme piirtäneet itse hahmotelman talon pohjasta ja lähteneet siitä liikkeelle. Ensikertalaisina rakennuttajina turvalliselta tuntui kuitenkin ottaa talopaketti viittä vaille valmiina. Ystävällisesti meidän lukuisia muutosehdotuksia on kuultu ja toteutettu. Aikaa tässä toki on vierähdellyt, mutta hyvä niin. Moni huonohko ratkaisu on jäänyt ja korvautunut fiksummalla.

Eilisen Kastellin laatupalaverin jälkeen jäi vielä joitain juttuja muutettavaksi piirustuksiin ja tuo toinen meistä innostui kysymään pystylaudoituksen mahdollisuutta ulkoverhoilussa. Mietinnässä on, aiheuttaako pystylauta tornimaisen vaikutelman. Meidän kodista tulee muutenkin korkea, kun kellari on kadun puolelta maantasolla ja sen lisäksi taloon tulee vielä kaksi kerrosta. Huonekorkeutta halusimme alunperin korottaa, mutta nyt olemme joutuneet sitä jopa laskemaan, jottei talosta tule liian korkea. Sokkeli on kadun puolella jopa 2metriä korkea. Toivottavasti se saadaan puuverhoiltua mahdollisimman alas saakka.

Alunperin ihastuimme Kastellin Helsinki Pientaloon ja päätimme rakennuttaa sellaisen viittä vaille valmiina. Taloa on muokattu nyt niin paljon, ettei sitä oikeastaan enää voi kutsua Helsinki Pientaloksi.  Ensinnäkin talon pituutta ja leveyttä on jouduttu muokkaamaan tontille sopivaksi, alakerran pesutiloihin yhdistettiin wc. Toivon, että käyttämällä tuossa isossa kylpyhuoneessa kahta eri seinälaattaa ja jakamalla kattospotit kahteen ryhmään, saadaan kylpyhuonepuoli hieman erillisen näköiseksi, hämyisemmäksi ja vessan puoli valoisemmaksi, julkisemmaksi. Suorat välitasanteelliset portaat valetaan betonista.

Talon isot sivuikkunat saivat jäädä (nyyh...) paloturvallisuusmääräysten takia. Paloturvaikkunat ovat uskomattoman kalliita ja niissä on kokorajoitus. Halusimme ehdottomasti isojen ikkunoiden olevan täyskorkeita eli hurjan kalliit, mutta makuumme liian matalat ikkunat eivät tulleet kyseeseen. Ovat tulevat naapuritalotkin toki tosi lähellä taloamme (n.3-4m päässä molemmin puolin) eli perusteltua siinäkin suhteessa jättää isot ikkunat sivuilta.

Yläkertaan halusimme isot makuuhuoneet eli yksi huone jäi pois. Seiniä siirtelimme mielemme mukaan, jotta saamme seinien sisään liukuvat ovet asunnon kaikkiin sisäoviin. Yläkerran vaatehuone jäi pois. Ikkunoita poisteltiin vimmatusti ja lisäiltiin sitäkin vimmatummin.

Nyt toivomme saavamme lopulliset piirustukset tällä viikolla ja jättävämme rakennuslupahakemuksen vaikka ensi viikolla. Rakennutamme Kastellin räätätälöidyn viittä vaille valmiin talon ja teemme sisätyöt itse. Kylpyhuoneet tekee jo nykyisen kotimme remontoinnissa tutuksi tullut ammattilainen.

7 kommenttia:

  1. Tämä teidän taloprojekti on niin jännä. Odotan mielenkiinnolla lopputulosta!

    Oon itse ihan hajalla tosta remontoimisesta jo, liikaa valintoja. Mulla ei varmaan rohkeus riittäisi rakentamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan liian uteliaita ja mies optimistinen. Katsotaan, kuinka tämä pikkulapsiperhe tästä selviytyy :) Onneksi asumme aika lähellä raksaa eli matkoihin ei aikaa kulu. Mielenkiinnolla itsekin odottelen, mitä tuleman pitää.

      Poista
  2. teilläpä tuli paljon muutoksia:) joutuuko kaikista muutoksista maksamaan jos ottaa tuollaisen talopaketin..itellä ei kokemusta kun rakennettiin kokonaan alusta saakka itse..kylläkin kastellin kopio pienillä muutoksilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jouduttu maksamaan muutoksista erikseen. Jos jotain jätti pois, sai hinnassa hyvitystä ja jos jotain lisäsi, siitä maksu. Materiaaleista siis maksu koostuu.

      Poista
    2. Ja hei nätti koti teillä!

      Poista
  3. Mielenkiinnolla seurailen blogiasi. :) En ole onnistunut löytämään kuin muutaman rakennusblogin, jossa seurataan rakennusprojektia Helsingissä ja sattuneesta syystä juuri sellaiset kiinnostaisi erityisesti. Meillekin tulossa talo Kastellilta viittä vaille valmiina ja oma projekti on aika lailla samassa vaiheessa kuin teilläkin. Laatupalaveri on vielä pitämättä, mutta rakennusvalvonnassa on jo käyty keskustelemassa ja esittelemässä suunnitelmia. Vielä on vaan paljon säätämistä ennen kuin päästään jättämään rakennuslupahakemus...

    KS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että teilläkin on samankaltainen projekti aluillaan! Tervetuloa seurailemaan ja jakamaan tietoa, kun hommat etenee :) On meilläkin varmasti säätöä vielä ennen lupahakemusta, mutta ei toivottavasti mitään suurempia. Kaikessa kestää vähän aikaa ja niitä kaikkia juttuja on melkoisesti. Joki syntyy pienistä puroista. Toivotaan, ettei tämä joki tulvi yli äyräidensä...

      Poista