torstai 30. toukokuuta 2013

Talon ulkoasua ja uuden oppimista


Tuolta meidän talo tulee näyttämään. Rakennuslupahakemus laitetaan ensi viikolla sisään. Talomme katujulkisivu on hieman sekava, mutta syistä ja toisista emme onnistuneet asettelemaan ikkunoita erilailla. Toinen meistä selviää tuon esteettisesti ihmeellisen etuosan kanssa paremmin, toinen totuttelee vielä. Takapihan ikkunoihin olemme molemmat tyytyväisiä. Sivujen ikkunoita ei kahta pientä tuuletusikkunaa lukuunottamatta ole. Seinät ovat palo-osastoituja ja ikkunat niihin ovat noin kuusi kertaa tavallisia ikkunoita kalliimpia. Eikä ikkunoista juuri naapurin seinää kummoisempaa näkymää avautuisi.

Noviisirakennuttaja oppii joka päivä jotain uutta. Eilen opimme, että jo ennen rakennuslupaa voi toimenpideluvalla (M-lausunto) aloittaa tontilla raivaus- ja maatyöt. Tänään opimme, että HSY:n liitoskohtalausunto olisi kannattanut hakea jo aikaa sitten ja sen käsittelyaika on tällä hetkellä n.6viikkoa. Eilen olimme tehokkaita ja lähettelimme tuhottoman määrän tarjouspyyntöjä eri maaurakoitsijoille. Tänään opimme, että ennen perustus- ja maatyöurakoitsijoiden valintaa, tarvitsemme päärakennesuunnittelijan/perustussunnittelijan, jolta saamme kellarikerroksen rakennesuunitelman.

3 kommenttia:

  1. Selvisikö teille, mikä ikkunan maksimikoko palo-osastoidulla seinällä on (niin että se menee vielä tavallisena ikkunana)? Kun on olemassa se 0,2 m2 sääntö, mutta en ole vielä varma miten sitä tulkitaan Helsingissä. Yhden tulkinnan mukaan ikkunan maksimikoko olisi 40x50, kun taas toisen tulkinnan mukaan se voisi olla kohtalaisesti isompikin (0,2 m2 tarkoittaisi silloin kai valoaukon pinta-alaa tms.).

    Onnea ja tsemppiä teille seuraaviin askeliin! Me tarvomme vielä suossa nimeltä talotoimittajan valinta (+henkilökohtainen konkurssi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ihan nuo pienet tuuletusikkunatkin ovat paloikkunoita. Ei olla kuultu tuosta säännöstä.

      Kiitos tsempeistä! Teille samoja juttuja toivotan :)

      Poista
    2. Ok, teillä varmaan sovelletaan sitten vähän eri sääntöjä. Monesti ollaan kyllä manattu, että olisipa jätetty enemmän tilaa talojen välille niin ei tarvitsisi joka nurkkaa (no ei nyt oikeasti joka, mutta aika montaa) olla palosuojaamassa...Mutta näillä mennään :)

      Poista