maanantai 31. maaliskuuta 2014

Portaikkoa


Olemme myös päässeet jo levyttämään portaikkoa sekä rakentamaan portaikon kaidetta valmiimmaksi.   


Väliseinien ja liukuovien runkoja


Ennen 2.kerroksen lattiavalua saimme vielä väliseinärungot ja Liune-liukuovien rungot asennettua paikoilleen, joten nyt siellä alkaa hahmottua jo huonejakokin.

Lattiavaluvalmisteluja


Toisen kerroksen lattiavaluvalmisteluja. Siellä on paikoillaan tukikangas sekä irroituskaistaleet reunoilla. Maxsipinnoite tulee tekemään lattiavalun Planovaluna, johon laitamme pinnoitteen jossakin vaiheessa vielä päälle.

Valmiit ulkotäytöt


Remontti Ruuskanen sai kaikki ulkopuoliset täytöt tehtyä kokonaisuudessaan myöskin pihan osalta. Terassin alapuoleiseksi jäävä tilakin on jo valmiina.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ulkotäyttöjä


Remontti Ruuskanen aloitti viime viikolla ulkopuoliset täytöt. Terassin alapuoli oli tarkoitus aluksi täyttää, mutta nyt se jätetäänkin tyhjäksi varastotilaksi ja sinne tulee autopaikan puoleiselta sivulta sisäänkäynti.