Toisen kerroksen lattiavaluvalmisteluja. Siellä on paikoillaan
tukikangas sekä irroituskaistaleet reunoilla. Maxsipinnoite tulee
tekemään lattiavalun Planovaluna, johon laitamme pinnoitteen jossakin
vaiheessa vielä päälle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pintamateriaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pintamateriaalit. Näytä kaikki tekstit
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Lattiavaluvalmisteluja
tiistai 14. tammikuuta 2014
Valmis ulkolaudoitus
Talossa on lämmöt päällä ja nyt juuri valmistunut ulkolaudoitus. Talopaketin asentajat ovat työskennelleet viikonloppuisinkin ja olleet ripeitä. Autotallinovi sekä ulko-ovi on tilattu, mutta niissä on 5-8viikon toimitusajat. Huomenna kellariin tulee sisätäyttö eli kivimurska. Olemme käyneet raksalla siivoamassa nyt kahtena päivänä. Rakennustelineet poistuvat luultavasti tällä viikolla.
Huolta aiheuttaneet betoniportaat on nyt valettu ylös asti. Aiemmassa kirjoituksessa mainitsimme, että kellarin portaikossa 1.kerroksen ontelolaatat ovat portaikossa melko matalalla ja muodostavat ikävän kulman. Tänään vihdoin selvisi, että ontelolaattaa voidaan viistottaa eli ikävä kulma saadaan pois. Onneksi.
Viime viikolla, juuri ennen pakkasia, selvisi, että kellarin ikkunoita ei oltu asennettu. Ne oli jätetty tontille asentamattomina, sillä talopakettiin ei kuulu kellarin ikkunoiden asennus vaikka tulivatkin samassa toimituksessa talon muiden ikkunoiden kanssa. Onneksi talopaketin asentajat kuitenkin huomauttivat puuttuvista ikkunoista ennen pakkasia, sillä talo sekä juuri valettu betoniportaikko oli saatava lämpimäksi. Kellarin ikkunanlaudat ja smyygit jäävät vielä uupumaan, sillä ne eivät kuuluneet talopakettiin. Pitää erikseen tilata.
Seuraavaksi odottelemme lattiavaluvalmisteluja sekä sisäänkäynnin katosta. Putki- ja sähkömiestä odotellessamme voimme tehdä kellarieteisen spottien paikat sekä portaikon valojen sekä katkaisijoiden roilotukset. Selvittelemme myös, minkälaisia lattiapintavaihtoehtoja on olemassa. Haluaisimme kaikkiin kolmeen kerrokseen ns.betonilattiat.
Tunnisteet:
ikkunat,
lattia,
ongelmat,
pintamateriaalit,
portaat,
talopaketti,
tontti,
ulkoseinät,
valaistus
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Betonia
Ensi viikolla alkaa maatyöt! Paljastan sitten, kenet hommaan valitsimme. Erittäin luottavaisin mielin olemme urkoitsijamme suhteen. Kyllä tämä rakennusprojekti tästä käynnistyy.
kuvat
Tunnisteet:
inspiraatio,
maatyöt,
pintamateriaalit,
suunnittelu
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Keittiötä jälleen
Keittiö saattaisi nyt kuitenkin näyttää tämän suuntaiselta. Puunväriset alakaapit, valkoinen taso, valkoinen korkea kaapisto.
Mikään ei rakennusprojektissamme ole oikeastaan edennyt, sillä rakennusvalvonnasta ei ole tullut viestiä. Emme voi pyytää rakennesuunnittelua emmekä siis tarjouksia maatöistä ja perustuksista ennen kuin tiedämme, voimmeko rakentaa suunnitelmien mukaisen talon vai jääkö kellari kokonaan pois.
Tunnisteet:
keittiö,
ongelmat,
pintamateriaalit,
suunnittelu,
värit
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Keittiön värit

Keittiön väritys tuntuu hankalalta. Mattavalkoista, vaaleaa puuta, mustaa (vai tummanharmaata?).... Helpointa olisi valita kokonaan mattavalkoinen, mutta piirrettynä se näyttää niin pliisulta. Meille tulee nyt varmaankin Kvikin keittiö. Kävimme myös Ikeassa piirtelemässä ja Epoqin keittiöitä katsomassa, mutta kumpikaan ei vakuuttanut. Kuvissa näkyvä puunväri olisi siis Kvikin Cotone (luonnossa vaaleampi, kuin noissa luonnoksissa). Meillä on ollut hieman erimielisyyksiä puunsävyn valinnassa.
Ekassa kuvassa tällä hetkellä todennäköisin suunnitelma. Mielestäni parempi vaihtoehto olisi kuitenkin sen alapuolella oleva vaihtoehto, jossa värit toisinpäin. Pelkään, että puunvärinen täyskorkeakaapisto olisi liian hallitseva valkoisen alakaapiston ja tason rinnalla. Vai olisiko kokonaan mattavalkoinen keittiö sittenkin fiksuin valinta?
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Inspiraatiota

Ensimmäinen tonttivuokra maksettu eli voi kevein mielin aloittaa inspiroitumisen. Vaalea tammiparketti kiehtoo, betoniportaat ihastuttavat ja liukuovetkin kutkuttavat.
1. kuva: Coco Sweet Dreams
2. kuva: Pinterest
3. kuva: Bo Bedre
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)