Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. tammikuuta 2014

Valmis ulkolaudoitus



Talossa on lämmöt päällä ja nyt juuri valmistunut ulkolaudoitus. Talopaketin asentajat ovat työskennelleet viikonloppuisinkin ja olleet ripeitä. Autotallinovi sekä ulko-ovi on tilattu, mutta niissä on 5-8viikon toimitusajat. Huomenna kellariin tulee sisätäyttö eli kivimurska. Olemme käyneet raksalla siivoamassa nyt kahtena päivänä. Rakennustelineet poistuvat luultavasti tällä viikolla.

Huolta aiheuttaneet betoniportaat on nyt valettu ylös asti. Aiemmassa kirjoituksessa mainitsimme, että kellarin portaikossa 1.kerroksen ontelolaatat ovat portaikossa melko matalalla ja muodostavat ikävän kulman. Tänään vihdoin selvisi, että ontelolaattaa voidaan viistottaa eli ikävä kulma saadaan pois. Onneksi.

Viime viikolla, juuri ennen pakkasia, selvisi, että kellarin ikkunoita ei oltu asennettu. Ne oli jätetty tontille asentamattomina, sillä talopakettiin ei kuulu kellarin ikkunoiden asennus vaikka tulivatkin samassa toimituksessa talon muiden ikkunoiden kanssa. Onneksi talopaketin asentajat kuitenkin huomauttivat puuttuvista ikkunoista ennen pakkasia, sillä talo sekä juuri valettu betoniportaikko oli saatava lämpimäksi. Kellarin ikkunanlaudat ja smyygit jäävät vielä uupumaan, sillä ne eivät kuuluneet talopakettiin. Pitää erikseen tilata.

Seuraavaksi odottelemme lattiavaluvalmisteluja sekä sisäänkäynnin katosta. Putki- ja sähkömiestä odotellessamme voimme tehdä kellarieteisen spottien paikat sekä portaikon valojen sekä katkaisijoiden roilotukset. Selvittelemme myös, minkälaisia lattiapintavaihtoehtoja on olemassa. Haluaisimme kaikkiin kolmeen kerrokseen ns.betonilattiat.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kastelli- rakentajan tukku


Kun teimme talopaketista kaupat, oli heillä juuri meneillään kampanja, jossa talopaketin ostaja sai 5000€ Kastelli- rakentajan tukkuun. Se tuli meille ihan yllätyksenä eli talopaketin valintaan ei tosiaan vaikuttanut.

Saadun summan onnistumme varmasti hyödyntämään. Aika laaja valikoima kaikenlaista tuntuu sieltä löytyvän. Voisimme hankkia heidän tukustaan ainakin autotallin oven mekanismeineen, ulko- ja sisävaloja, lattian kellarin vierashuoneeseen (muualle tulee betonilattiat), roskiksia, postilaatikon, vesikiertoisen lattialämmityksen kellariin (muiden kerrosten lattialämmitys kuuluu talopakettiin).

(kuvat: Kastelli- rakentajan tukku)

tiistai 27. elokuuta 2013

Alakerran portaiden valaistus


Päänvaivaa on tuottanut kellarin portaikon valaistus. Eteinen sijaitsee katutasossa (kellarissa) ja sieltä on umpinaiset u-malliset betoniportaat ensimmäiseen asuinkerrokseen. Seiniin upotetut spotit tuovat mieleen ruotsinlaivan ja seinästä ulkoneviin valaisimiin lyö päänsä. Jotain yksinkertaista ja hyvän yleisvalon antavaa ratkaisua kaipaamme.

Nyt olemme alustavasti päätyneet viiteen seinävalaisimeen. Tasanteella voisi olla näyttävämpi seinävalaisin. Muut neljä olisivat huomaamattomampia. Valaisinmallien valinta tuntuu todella hankalalta. Vaihtoehtoja on niin monia ja sisustusmakuja kaksi.