Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankinnat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankinnat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Uutta vanhaa


Kun saimme kaupungilta vuokratontin alkukeväästä, olimme innoissamme suunnittelemassa pintamateriaaleja ja sisustusta. Etsimme netistä inspiraatiokuvia ja haaveilimme. Sitten alkoi paperisota. Se mutkikas ja oih, niin hidaskulkuinen byrokratian sokkelo sai meidät lamaantumaan. Koko rakennusprojekti ahdisti eikä tottamaar juolahtanut mieleen miettiä seinien värejä tai mattojen nukanpituutta. Nyt ehkä alkaa helpottaa, kun vihdoin raksalla jotain tapahtuu ja vauhdilla. Seinien värejä tai mattojen nukanpituutta emme vieläkään taida pohtia, mutta hiljalleen ajatukset ovat taas heltymässä sisustusvalintojen suuntaan.

Sisustamme sekoittaen uutta ja vanhaa. Sen uudenkin usein yritämme löytää jostain hieman käytettynä. Kauheasti huonekaluja emme ajatelleet haalivamme uuteen kotiin. Tavaraa tuntuu olevan tarpeeksi vaikka ahkerasti olemmekin sitä aina karsineet, jos jotain uutta olemme hankkineet. Tämän suuren senkin löysin netistä ja luulen, että sille löytyy paikka uudesta olohuoneestamme.

Yksi vanha, korkea liinavaatekaappi on ollut jo hetken ostoslistalla, mutta juuri sopivaa ei ole tepastellut vastaan. Muuttomiesten kannalta varmasti parempi, ettei löytyisikään vielä. Myös muutama lattiavalaisin näiden vauva- ja taaperovuosien jälkeen voisi tuoda ryhtiä kotiin. Tuolithan ovat aina kauniita. Ehkä uuteen kotiin tarvitaan joku kaunis, vanha nojatuoli, muutama kattovalaisin, pari mattoa, uusi runkopatja...

maanantai 16. syyskuuta 2013

Pesuallas


Ensimmäinen hankintamme uuteen kotiin. Hansakiven marmoriallas alakerran kylpyhuoneeseen. Tänään tilasimme ja huomenna on kuulemma satamasta haettavissa.

kuva: Hansakivi

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kastelli- rakentajan tukku


Kun teimme talopaketista kaupat, oli heillä juuri meneillään kampanja, jossa talopaketin ostaja sai 5000€ Kastelli- rakentajan tukkuun. Se tuli meille ihan yllätyksenä eli talopaketin valintaan ei tosiaan vaikuttanut.

Saadun summan onnistumme varmasti hyödyntämään. Aika laaja valikoima kaikenlaista tuntuu sieltä löytyvän. Voisimme hankkia heidän tukustaan ainakin autotallin oven mekanismeineen, ulko- ja sisävaloja, lattian kellarin vierashuoneeseen (muualle tulee betonilattiat), roskiksia, postilaatikon, vesikiertoisen lattialämmityksen kellariin (muiden kerrosten lattialämmitys kuuluu talopakettiin).

(kuvat: Kastelli- rakentajan tukku)