lauantai 31. elokuuta 2013

Päivitetyt pohjapiirrokset




Lupakuvissa oli vielä jonkin verran muutettavaa. Muutokset oli tarkoitus tehdä ennen rakennuslupahakemuksen jättämistä, mutta jotenkin hakemus jätettiinkin muokkaamattomilla kuvilla. Kesälomien takia kuvia ei voinut muokata käsittelyn aikana.

Esimerkiksi terassin portaikko levennettiin koko terassin levyiseksi, betoniaita madallettiin ja korvataan puuaidalla. Palotikkaiden paikka vaihdettiin terassilta talon sivulle. Sisälle tuli pieniä muutoksia oviaukkoihin ja isoimpaan makuuhuoneeseen yksi väliseinä vaatehuoneelle.

2 kommenttia:

  1. Todella tyylikästä! On teillä vaan melkosesti sovittelemista, pienelle tontille optimaaliset tilat. Ja hienosti näyttää onnistuvan! Kolmessa kerroksessa koen itse sellaisen haasteen, kuinka vaatteet pysyisivät järjestyksessä ja vielä mieluiten siellä missä pitääkin (vaatekaapit, vaatehuoneet). Meillä ei kukaan jaksa kuljettaa vaatteita ees taas kerrosten väliä, vaan sekä lapsilla että aikuisilla tuppaavat kerääntymään pesutilojen ja ulko-oven läheisyyteen. Vinkkinä, kun mietitte säilytystiloja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ei ole ollut helppoa tämä suunnittelu. Varsinkin, kun lähdimme ehkä vähän hassusti liikkeelle. Meidän tapauksessa olisi varmasti ollut fiksuinta piirrättää oma pohja tuon tontin vaatimusten mukaan ja sitten pyytää tarjouksia talotoimittajilta. Jotenkin kuvittelimme, että valmiin talopaketin "pieni muokkaaminen" olisi paras ratkaisu :D Kai lopussa kiitos seisoo.

      Kodinhoitohuoneen siirsimmekin yläkertaan juuri makuuhuoneiden sijainnin ja tuon vaaterumban takia. Silti uskon, että meidän uudessakin kodissa vaatteiden kaappeihin saakka saaminen tulee olemaan haaste. Kuinka se voikin olla niin hankalaa...

      Autotalliin on vielä tulossa vesipiste. Toivottavasti! Siinä nyt tuntui olevan jotain hankaluutta kuulemma.

      Poista